Tarhuri oli todennut kukinnan ja ylipäätään kasvun ajankohdan ja voimakkuuden olevan huomattavan riippuvainen kasvupaikasta. Kivipuutarhassa marjatuomipihlajien helmoissa kasvavat akileijat olivat kukkineet jo muutaman viikon, mutta saunatuvan edessä kulleron seuraan luvatta lyöttäytynyt yksilö oli avannut kukkansa vasta äskettäin. Siitäkin huolimatta, että se epäilemättä oli paljon lämpimämmässä ja aurinkoisessa paikassa kuin edellinen.
Lupiinin lehtikouria katsellessaan, Tarhurille juolahti mieleen, josko hänen kanansa huolisivat ne juoma-astioikseen. Luulisivat palanneensa esi-isiensä maille aasian viidakoihin.
Eräs Tarhurin kitkemättä kivireunuksen sisään jättämä niittykukkakin oli vihdoin suvainnut avata hennot kukkansa pitkien, tuulessa hoippuvien varsien päissä. Ne olivat kauniin taipuvaiset ja miellyttivät Tarhurin levollista iltamieltä siinä määrin, että ajatteli olevansa tyytyväinen, jos ne levittäytyisivät lisää.
Tarhurin oli muutama vuosi sitten istuttanut sinipallo-ohdakkeita lehmuksenpuoleisen kivipuutarhansa kivenkoloon. Ne eivät vielä olleet kasvattaneet vartta täyteen mittaansa. Sen sijaan niiden vieressä, villinä niityllä kasvava ohdake oli jo Tarhurin itsensä mittainen ja sen varsi kolmen peukalon vahvuinen. Piikkeineen ja mustinen juovineen sen lehdet ja varsi näyttivät lähinnä jonkin myrkyllisen matelijan tai hämähäkin raajoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti