Tarhurin työpäiväkirja

keskiviikkona

16.7.2014
Aamupäivällä Tarhuri oli sitonut kiipeämisnarun viimeisellekin tomaatintaimelleen. Harmillisen monesta oli jo hukkunut hänen kylvämisvaiheessa kirjoittamansa lajikemerkintä, mutta Tarhuri arveli kyllä tunnistavansa yksilöt kunhan ne alkaisivat tuottaa hedelmiä. Kaikki kukkivat jo, mutta vain suurimmissa, kylän puutarhurin lahjoittamissa kirsikkatomaateissa oli punastuvia tomaattiterttuja. Stellallakin oli huoneessa nyt oma nimikkotomaattinsa, sillä istutusastioiden loputtua kesken äiti oli saanut lainaksi Stellan hiekkaämpärin. Herneet olivat kukkineet jo muutaman päivän ajan, ja eilen Stella sai syödäksen ensimmäisen pikkuruisen herneenpalon. 
Kivipuutarhaan ruusuista kaksi oli avannut nuppunsa. Myös laventeli kukki jo, ja kissankäpälä oli levittäytynyt entisestään. Tarhurin oli ollut estettävä sitä valumasta liiaksi yli penkin kivireunuksen, ja erotettava siitä pala ylemmäs kallionkoloon.

 Leontopodium alpinum


Kurkkuhuoneessa kiipeilivät kilvan Jurassic ja piikikäs salaattikurkku. Aivan pian olisi kaivettava esille ämpärit, ostettava hurjat määrät etikkaa ja nypittävä mausteeksi maukkaat mustaherukan lehdet. Kiwano ei edes vielä kukkinut, mutta levittäytyi sitäkin päättäväisemmin kasvihuoneesta valtaamaansa päätyyn, multaa pitkin lonkeroitaan ulottaen.


 Cucumis sativus


Puutarha oli täynnä niittykukkia, joiden alkuperästä tai nimistä Tarhurilla ei ollut aavistustakaan. Eräänkin orvokin oloisen, mutta tanakamman, kimalaisia houkuttavan yksilön Tarhuri löysi peilailemassa kuvajaistaan sateen jättämän vesijuovan pinnasta. 

 tuntematon


Toinen kasvoi aivan sanatuvan nurkalla. Sen juurakon Tarhuri oli saanut erään vanhan pihapiirin kukkapenkistä.

tuntematon


Perunapellon äärimmäsiessä laidassa, sipulien takana, kasvoi kissankelloja, kuten muuallakin puutarhassa. Nämä kellot vain olivat paljon pyöreämpiä, niiden kupit eri lailla nuokkuvia kuin muualla. Nukkumaan mennessään Tarhuri sulki miehensä mukanaan tuomat kaksi maljaa kirjan sisään.
Campanula rotundifolia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti