Tuuli oli huojuttanut metsää lakkaamatta kohta kaksi päivää. Puutarhassa pienimmät puiden taimet näyttivät painaneen silmänsä uupuneina kiinni ja keskittyvän vain pitämään kiinni maasta, josta tuuli ne yritti temmata.
Varhain tänä aamuna, korkeat kumpupilvet taivaalla nähdessään, Stella oli katsonut niitä hetken miettiväisenä ja luetellut sitten niiden ja taivaan värisävyt: liilaa, valkoista, sinistä ja vaaleanpunaista. Hän lisäsi taivaan poikien piirtäneen isolla kynällä.
Kylmyydestä välittämättä aurinko paistoi, ja mihin vain sen tuulen huojuttama läikkä sattui osumaan, siinä oli lämmin. Sisällä saunatuvassa ikkunasta lattialle lankeava terävä valoviiru kasvoi, katosi, ilmestyi jälleen. Valon liikkeestä saattoi arvata ulkona puiden runkoja taivuttelevan tuulen oikun.
Metsä oli täynnä kontrasteja: nuori vaaleanvihreä pihlaja havupuiden keskellä, pienet vaaleanpunaiset, nuokkuvat kellot metsän pohjassa. Hentojalkaisen hämähäkin silmissä niiden varret olivat korkeat. Kellon saavutettuaan se katseli alaspäin ja sen vatsanpohjasta vihlaisi.
tuntematon
Mäen laella nousevan talon takana kasvoi parvi Tarhurille tuntemattomia ohuita, korkealle kurkottavia sammaleen tapaisia. Niiden varret ja kerkät muistuttivat kuusen oksia, mutta olivat pehmeämmät.
Osan saunatuvan eteläseinustalla varttuvista ruusupavuista Tarhuri oli sitonut villalangalla männyn rankoihin, joita pitkin ne kiipivät kilpaa. Muutama oli jo alkanut kasvattaa kukkaoksiaan.
Ikkunalla aurinkoa ottavat lehtikorianterit eivät tuulesta välittäneet.
Tarhuri oli ihmeekseen huomannut alkukeväällä paleltuneeksi luulemansa neidonhiuspuun rungosta puskevan kaksi silmua. Sen henki vaikutti olevan sitkeässä.
Kylmänkukan nuput olivat vihdoin muuttuneet pehmeiksi höytyvöpalloiksi. Suurimman juurelta Tarhuri laski kokonaista kuusi itse kylväytynyttä poikasta. Ensi keväänä kukkia avautuisi luultavasti jo kymmenisen.
Pulsatilla vulgaris
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti