Tarhurin työpäiväkirja

perjantaina

13.6.2014
Sadepäivä oli ollut hyvä päivä muovittaa ja koota saunatuvan terassille tuleva tomaattisuoja. Stella, punaisessa sadetakissaan, oli apuloinut äitiä ojentamalla ruuveja, pitämällä kiinni seinäkkeistä ja harjaamalla terassiin liimautuneita neulasia, sillä aikaa kun äiti ruuvasi, niittasi, mietti, käänsi ja taas ruuvasi. Illalla sade taukosi ja tomaattisuojasta puuttui enää katto.


Kasvihuoneessa kurkkujen, porkkanoiden, violettien ja mustien perunoiden, ananaskirsikoiden ja munakoisojen kanssa varttuvien tomaattien olikin korkea aika päästä muuttamaan ulos. Niiden juuret olivat tunkeutuneet omien purkkiensa läpi kasvihuoneen multaan. Huomenna, Tarhuri päätti, hän siirtäisi ne vielä viimeisen kerran isompiin ruukkuihin ja kattaisi suojan.

Solanum tuberosum


Stellan öljysiemenkurpitsan ja vahapapujen viereen istutetut letikaalit alkoivat voimistua. Niiden tummanvihreät, suonikkaat lehdet näyttivät nekin nautiskelevan sateesta.


 Brassica oleracea


Lehtikaalien taakse penkin reunaan Tarhuri oli istuttanut serkultaan saamansa vuorikaunokin. Pari ensimmäistä päivää se oli nuokuttanut lehtiään, mutta eilen se oli alkanut availla sinisiä nuppujaan.




Centaurea montana





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti