Hän oli maannut lattialla takan edessä koko yön. Taivas oli nyt läpeensä valoisa, eikä hän tiennyt, oliko nukkunut vai ei. Väsymystä hän ei ainakaan tuntenut, vaan nousi hämmentyneenä ylös. Kesti hetken, ennen kuin eilinen palautui hänen mieleensä. Mutta mitä sitä ennen tapahtui? Kaikkein oleellisinta kysymystä, sitä kuka hän on, hän ei edes esittänyt itselleen. Osasivatko nimensä unohtaneet sitä ylipäätään edes kaivata? Olihan hän tässä, itselleen aivan elävä ja olemassa. Hän tunsi vain, että hänen oli nyt jano ja se ajoi hänet keittiöön. Hana pysyi edelleen mykkänä, ja niinpä hän kurkisti vaistomaisesti yhteen yläkaapeista. Hän otti käteensä yhden teekupeista ja hetken aikaa hän oli muistamaisillaan jotakin. Juuri kun hän oli oivaltamassa mitä se on, etääntyi ajatus hänen ulottumattomiinsa. Hän sulki kupin takaisin kaappiin ja katsoi ulos. Keittiön ikkunasta näkyi metsikön takana puutarhaan johtava pieni silta. Siellä oli epäilemättä oltava kaivo tai jokin sentapainen.

Ulko-ovelta hän näki miten aurinko oli juuri noussut pellontakaisen itäisen kuusimetsän latvoihin. Aivan pian sen valo ylettyisi pellolle, josta hänet erotti vain kapea kaistale ainaiseen männynrunkojen puolivarjoon jäävää metsänpohjaa. Hän ja talo seisovat tosiaan kuin peltojen keskelle jäävällä metsäniemekkeellä. Ja tämä kokonaisuus oli puolestaan kauttaaltaan suuren kuusivaltaisen korpimetsän keskellä. Ylhäältäkään katsottuna ei tuolle saarelle näyttänyt johtavan minkäänlaista tientapaista.

Nyt hän jo kiersi talon kulman ympäri ja asteli lähes huomaamatonta polkua päin eilen merkille panemaansa siltaa. Kuka tahansa ulkopuolinen joka näkisi hänet siinä kävelemässä, menemässä sillan yli hedelmätarhaan, pitäisi häntä ilman muuta maisemaan kuuluvana. Hän itse tunsi itsensä kutsumattomaksi vieraaksi. Sillan jälkeen hän seisahtui pellon ja metsän rajaan rakennetun, aivan villiintyneen kivipuutarhan viereen. Ojassa makasi kyllä vettä, mutta se ei näyttänyt vähääkään juomakelpoiselta. Perkaamattoman metsänreunan juuristo piti huolen siitä, ettei vesi päässyt virtaamaan ja vaihtumaan. Mikäli salaojia oli ollut, ne eivät todennäköisesti enää vetäneet. Oli löydettävä oikea paikka ja jotain millä kaivaa.
Laventeli ja alppitähti kukkivat jo, ruusut versovat parhaillaan juurakostaan vanhojen, kuolleiden varsien vieriltä. Hän katsoi helmojaan myöden niittykukissa seisovia hedelmäpuita. Siltä silmäykseltä hän tunnisti ainakin kuusi omena-, kolme luumu-, ja neljä kirsikkapuuta. Lisäksi pienellä suorakulmaisella alueella hänen edessään oli erinäisiä viinimarjapensaita ja karviaisia. Vielä marja-aronioita sekä jokin hänelle tuntematon pienilehtinen pensas. Kauempana oikealla, ehkä noin sadan metrin päässä hedelmätarhan seinäksi nousi nuori vapaasti kasvanut kuusiaita. Vasemmalla tarhan rajasi harva tervalepikko. Taaempana, joka puolella, nousi ikivanha metsä. 

  

Lavandula angustifolia