Elokuun ensimmäisestä päivästä Tarhuri oli tuntenut helpotusta. Tähän asti kesä oli vaatinut mitä erilaisempia ponnistuksia; kastelua, kylvöä, kitkemistä, tarkkailua ja tukemista. Vaikka hän olikin tehnyt niitä mielellään, se oli ollut uuvuttavaa. Kaikki oli pitänyt tehdä kesän kuuman ja liikkumattoman kannen alla. Elokuun ensimmäisen päivän iltana, Tarhurin ollessa kitkemässä mustaviinimarjapensaan alusia ja kanttaamassa uutta mansikkapenkkiä, hän oli yhtäkkiä havahtunut erilaisuuteen. Ilman ja tuulen tuoksuun, joka oli vihdoinkin viileää, hitusen kirpeää ja keveämpää kuin vielä eilen. Myös valo muuttaisi sävyään, tulisi pimeä, tulisivat viileät illat jolloin saisi hyvällä syyllä kietoa huivin kaulaan ja pukea lämpimän paidan päälle. Ja puutarhan läpi tuulisi, se ei vaatisi enää mitään, ja Tarhuri saisi pysähtyä, katsoa ja kuunnella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti