Tarhurin työpäiväkirja

maanantaina

19.5.2014
Tarhuri oli palannut kotiin myöhään toissa iltana. Stellan ja Pikun nukahdettua hän oli vaellellut yön hiljentämässä, mutta vielä valoisassa puutarhassa. Nuoren vaahteran lehdet olivat kiertyneet auki silmuistaan. Tarhuri oli pannut merkille kaikkien, perhosen siipien lailla aukeavien lehtien kiertosuunnan olevan sama.

Acer platanoides


Kahden viime päivän valo oli ehtinyt muuttaa kevään kesäksi. Puutarhan puut muodostivat taas selkeät rajat vihreillä lehtipilvillään. Uusia kukkia kasvoi siellä täällä. Kaikkien niiden nimistä Tarhurilla ei ollut aavistustakaan.

 tuntematon



tuntematon 



tuntematon


Aamiaisen jälkeen äiti puki Stellan päälle mekon ja hellehatun, ja tämä lähti isän perässä ulos. Lounaaseen mennessä tyttö olisi kastellut kasvihuoneen pikkuisella kannullaan ja istuttanut sipulit ja perunat isän kanssa.

Äiti ja Pikku laittoivat lehtikorianterin ja koulitut basilikan taimet uusiin suojaruukkuihin, ja veivät ne pihalle. Ulkona oli lämpimämpää kuin sisällä vaikka kello ei vielä ollut edes yhdeksää.

Coriandrum sativum 



Ocimum basilicum


Myös tarhakylmänkukan kaikki kolme nuppua olivat olleet auki kun Tarhuri oli eilen illalla palannut kotiin.

Pulsatilla vulgaris 








Isoja pisaroita alkoi putoilla kello 13.10. Taivas pimeni kun pilvet seilasivat auringon eteen. Metsä tuntui vartovan aivan ääneti. Tarhuri asetteli nopeasti kaikki kastelua kaipaavat taimet ulos seinän viereen. Siinä ne olisivat suojassa pahimmalta, mutta saisivat osansa vedestä. Rankka sade alkoi kello 14.15.

Sateen jälkeen metsä tuoksui vastapestyltä ja tuoreen tumman vihreältä. Pulsatillan kukat olivat kumartuneet ja vesi kiilteli niiden varren ja lehtien nukassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti