Tarhurin työpäiväkirja

tiistaina

4.3.2014
Lehtikorianteri oli venynyt valon puutteessa pitkäksi ja honteloksi. Aamulla Tarhuri kantoi taimet hädissään etelänpuoleiselle, isommalle ikkunalle, jotta pilveen vetäytyneen maaliskuun vähäisetkin valonsäteet osuisivat niihin. Sitten hän selaili Internet-sivustoja laadukkaan kasvilampun löytämiseksi. Ylös mäelle tuleva kasvihuone oli edelleen perustuksia vailla, joten siitäkään ei olisi avuksi vielä ainakaan kuukauteen.

Coriandrum sativum 

Lehtikorianterin alla pilkisti myös kylvökseen eksynyt timjami.

 Coriandrum sativum 
Thymus serpyllum


Maustekaapissa itämään ryhtynyt päättäväinen valkosipuli odotteli ikkunalla maahan pääsyä.
Allium sativum