Tarhurin työpäiväkirja

torstaina

13.3.2014
Betula pendula

Puoliltapäivin Tarhuri meni jännittyneenä kokemaan mahlasaalistaan. Parin päivän aikana puu oli heruttanut hänen pulloonsa reilun kulauksen maitiaisnestettä. Tarhuri joi mielissään ja laittoi sitten keräysletkun takaisin puun kylkeen poraamaansa reikään. Tarkasteltuaan puuta lähemmin, Tarhuri totesi suuren osan mahlasta valuneen ohi hänen keräysastiansa, joten hän teki muutaman parantavan toimenpiteen ennen kuin jätti astiansa taas täyttymään.


Picea abies

Tarhurin kulkiessa tuvan ja talon välistä polkua, hänen silmiinsä sattui muutama komea kuusentaimi. Hän päätti niiden olevan hyödyttömiä mäntyjen keskellä, unohti sopivasti työn, jota oli mennyt lapio olalla tekemään, ja kaivoi kuusen varoen kasvupaikaltaan. Sen vieressä hän näki toisen, ja vielä yhden vantteran männynkin hän irrotti alustastaan. Sitten hän kantoi puut alas puutarhaan ja istutti ne tuleviksi tuulensuojapuiksi marjatarhalle.


Quercus robur

Urakan jälkeen Tarhuri kuljeskeli ympäri puutarhaa ja tutkiskeli, miten hänen taimensa olivat selvinneet talvesta. Viime kesänä istutettu ylivuotinen tammikin, jonka puolesta hän oli ollut erityisen huolissaan, näytti hyvinvoivalta ja valmiilta uuden kevään tuloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti