Puutarha oli villiintynyt leppien helmoissa huojuvaksi niityksi. Tähän mennessä Tarhuri oli sitkeästi kahlannut sen läpi karhunvatukan, mustajuurten ja palsternakkojen luo, edelleen edemmäs toivorikkaana omenan ja päärynän taakse kylvämiensä pikarililjan ja köynnösukonhattujen multakekojen reunamille. Nähdäkseen, joko maasta olisi nousemassa jotakin sellaista, joka myöhemmin kukkisi päätään nuokuttaen. Eilen ja tänään oli karhunvatukan keskeneräinen penkki ollut hänelle ohi pääsemätön seinä. Ensin hän oli niittänyt heinän penkin ympäriltä. Sitten, kiireen vimmalla, hän oli puskenut kerta toisensa jälkeen kottikärryjensä kanssa turvekasalle ja takaisin, kantanut säkkikaupalla puutarhamultaa ja kannukaupalla vettä. Hänen lahjana saamiensa vadelmantainten oli päästävä säkistä uuteen multaan. Saatuaan penkin edes välttävästi mullattua, veti Tarhuri säkistä taimen toisensa jälkeen, suoristi varren ja peitteli tiukasti maahan, hentoisesti juurissaan kiinni keikkuvat versot.
Vasta saatuaan työnsä päätökseen, oikaistuaan selkänsä säkin tyhjennyttyä ja lyötyään lapion penkin viereen maahan, hänestä tuntui kuin hänen silmänsä ja korvansa olisivat auenneet. Linnut livertelivät puissa vaikka kello läheni jo puolta yötä. Vasta katkaistu ruoho tuoksui kostealle tumman vihreydelle.
Rubus ideaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti