Tarhurin työpäiväkirja

tiistaina

6.5.2014
Eilen siivutellessaan uunituoreen leipänsä päälle erityisen punaista ja mehukasta suippopaprikaa, hänen alkoi tehdä mieli laittaa vielä muutama sellainenkin kasvamaan. Niinpä hän sen sijaan, että olisi rapistellut paprikan siemenet roskiin, keräsi viitisen niistä teepurnukan kannen päälle kuivumaan.
Tänään illan tullen Tarhuri arveli siementen kuivuneen tarpeeksi, ja peitteli ne mullan alle pieneen ruukkuun.
Olisiko mahdollisesti hedelmää tuottava paprika edelleen hollantilainen, vai voisiko sitä kutsua suomalaiseksi?

Ruusupavut olivat päättäneet kertakaikkiaan kyllästyneensä sisällä norkoiluun. Ne olivat vaatineet Tarhurilta pääsyä alakertaan itään antavan ikkunan luokse. Tarhuri oli myöntynyt, ja laittanut jokaiselle pitkän tukikepin, jonka ympärille taimet nyt kietoutuivat kilpaillen siitä, kuka niistä ensinnä yltäisi huipulle.

Phaseolus coccineus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti