Tarhurin työpäiväkirja

lauantaina

 Ribes nigrum

1.3.2014
Maaliskuun ensimmäisenä oli kuu vihdoinkin kääntynyt kasvuun ja kevääksi. Tarhuri joi aamukahvinsa kiireettä metsän takaa nousevasta valosta nautiskellen, päivän työsarkaa ikkunasta arvioiden. Ennen kuin teki lähtöä ulos, hän kasteli ikkunalaudalla itävät kangasajuruohot ja lehtikorianterin, istutti vielä kymmenen pukinkoisonsiementä kosteaan, hiekkaiseen kylvömultaan. 
Eteisessä Stella muistutti äitiä pipon tärkeydestä, mutta maaliskuun kunniaksi he päättivät kumpikin laittaa päähänsä ohuemman kevätlakin. 


 Ribes nigrum

Ensitöikseen Tarhuri napsi veitsellään mustaherukoiden pitkiksi venähtäneet versot. Hän teki sen uhkarohkeasti, vailla parempaa tietoa mutta sitäkin innokkaammin. Varmemmaksi vakuudeksi hän jätti yhden pensaista tyystin leikkaamatta. Näkisipä eron kun kasvu alkaisi, saisi paremmin arvioitua tehtyä työtä. 


 Pyrus communis

Sitten oli päärynöiden ja omenoiden vuoro. Stella kurkotteli puiden alla keräten putoilevia tikkusia ja asetteli ne huolellisesti mukanaan tuomaansa pieneen kahvipannuun kasvuaan jatkamaan.


Pyrus communis





Pyrus communis

Puutarhan luoteislaidalla lepikon takana kasvavaa kirsikkaa Tarhuri ei juuri tohtinut leikata, sillä oli lukenut erinäisistä kirjoista varoituksia sen suhteen. Myös sen lähettyville viime syksynä istuttamansa päärynän ja valkean kuulaan hän jätti vielä rauhaan.