Oli viileä, mutta kevääntuoksuinen aamu. Kosteus kohmetti Tarhurin sormet liikkumattomiksi, mutta hän leikkasi ja sitoi siitä huolimatta sitkeästi neljä vanhan, hyvän omenapuun versoa kahteen nuoreen puuhunsa. Koivujen mahla nousi jo, ja kevät oli edellä, mutta omenapuiden suhteen Tarhuri ei silti ollut varma hetken otollisuudesta. Hän jätti paikkoja vapaaksi, jotta voisi tehdä saman uudelleen ensi kuussa, mikäli tarvis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti