Aamulla hän pakkasi laukkuunsa omien tavaroidensa lisäksi kaapista löytämänsä kaurahiutaleet, ajatellen nälän tulevan varmasti aikanaan. Ovenpielessä hän silmäsi vielä, että oli jättänyt kaiken samaan järjestykseen kuin tullessaan. Sitten hän meni ja sulki oven takanaan, lähti talolta mäkeä ylös länteen, sinne mistä arveli löytävänsä metsätien, jolta muutama päivä sitten poikkesi.

Hän käveli tovin, muttei löytänyt tietä. Hän palasi hetken matkaa takaisin, otti kompassiinsa viisi astetta lounaisemman suunnan ja yritti uudelleen. Tällä kertaa hän käveli ainakin kymmenen minuuttia, kunnes oli varma, ettei tie tullut vastaan täältäkään. Jälleen hän palasi takaisin. Hän hymähti itsekseen, ja suuntasikin nyt pikku sillan yli hedelmätarhan kautta pellon poikki. Hän aikoi ottaa varman päälle, ja mennä aivan samaa reittiä, kuin mistä oli tullutkin, etsiä ensin kiven, jolla oli tullessaan istunut. Kun hän oli päässyt pellon reunaan ja aikoi juuri hypätä ojan yli metsän puolelle, hänestä alkoi tuntua, että hän itse asiassa olikin tullut aivan vastakkaiselta puolelta. Sivusta katsoja olisi huomannut hämmennyksen hänen kasvoillaan ja liikkeissään. Hän ylitti pellon jälleen, meni sen toiseen reunaan. Aamukasteesta märkä keto lakosi hänen mennessään. Jo ennen metsän reunaa hän epäröi, otti kompassin esille, mutta pohjoisnuoli ei ottanut asettuakseen. Kun se viimein hiipi paikoilleen ja pysähtyi, hän ei luottanut siihen. Ja kun hän katsahti ympärilleen, hän ymmärsi taas olevansa aivan väärällä puolella peltoa. Pieni paniikki alkoi puristaa hänen rintaansa. Hän puri hampaansa yhteen ja ryhdistäytyi, koetti selventää ajatuksiaan, jotka tuntuvat yhtäkkiä harhailevan aivan liian monella taholla.