9.3.2015

Uusi kevät paistoi paljaiden oksien lomitse Tarhurin kasvoille. Tänään aamulla herätessään hän oli saunatuvan ikkunasta puutarhaan katsoessaan huomannut, että yli puolet sen alasta, eteläinen auringon puoli, oli lumetonta. Taivaskin oli ollut juuri sellainen, kuin keväällä kuuluu; valju ja kalpean punainen.

'Miten voi ylettyä maalaamaan taivaan?' kysyi Stella, ja lisäsi: 'kun ne maalarit on niin pieniä. Niitä täytyy katsoa tarkasti päin jos sattuu näkemään. Jos ei katso, niin ne katoaa, ne on sellasia tosi arkoja.' Ja sitten he ihmettelivät aamun kuuta, siellä se taas oli, nousevaa aurinkoa vastassa.

Pikku oli oppinut sanomaan 'Jacob', joten hän toisteli sitä varsin ponnekkaasti ikkunan ääressä seistessään ja osoitellen pihalle aina kun siellä tepasteleva kukko sattui heilauttamaan pyrstöään. Tytöt olivat koko talven harjoitelleen lapiohommia lumikasoissa, ja Pikullakin alkoivat sormet syyhytä, päästä multaan kaivelemaan. Pian olisi ensimmäisten siementen aika.

Vielä hetki sitten koko maailma oli ollut valkoinen.